Kaikki ihotyypit eivät reagoi aurinkoon samalla tavalla

Auringonvalo on tärkeää ihmisen elimistölle. Yhtä tärkeää on nauttia auringosta oikealla tavalla; kohtuudella sekä asianmukaisesti suojattuna. Liiallinen altistuminen auringolle voi aiheuttaa ihovaurioita kuten palamista, ihon ennenaikaista vanhenemista ja jopa ihosyöpää. Lapset, jotka usein viettävät auringossa koko päivän, on suojattava huolellisesti. Muussa tapauksessa seurauksena voi olla pitkäaikaisia ihovaurioita. Louis Widmer tarjoaa sopivat auringonsuojatuotteet kaikille ihotyypeille.


Erilaiset ihotyypit reagoivat eri tavalla auringonvaloon. Tästä syystä auringonsuojatuote tulisi valita oman ihotyypin, auringonsäteilyn voimakkuuden ja keston mukaan. Suojakerroin 15 esimerkiksi tarkoittaa, että sen ansiosta iho kestää auringossa 15 kertaa pidemmän ajan kuin suojaamaton iho.

Vinkkejä auringonottoon:

Levitä runsaasti auringonsuojatuotetta iholle noin 30 minuuttia ennen aurinkoon menoa. Aurinkosuojan ylläpitämiseksi suosittelemme, että tuotetta levitetään iholle useamman kerran päivässä, erityisen tarpeellista se on uinnin jälkeen. Suosittelemme huolehtimaan myös siitä, että päivittäinen auringossaoloaika ei ylitä oman ihotyypin mukaisia suosituksia. Auringonsuojatuotteen lisäämisestä huolimatta ihotyypin mukaiset aikasuositukset tulee huomioida.

Vältä auringonottoa keskipäivän aikaan korkeista auringonsuojakertoimista huolimatta. Kello 11-15 välillä tulee pysytellä varjossa.

Älä altista alle vuoden ikäisiä lapsia auringonpaisteelle.

Pienten lasten ensisijainen suoja auringossa ovat vaatteet, hattu ja auringonsuojavalmiste korkealla suojakertoimella.

Määritä oma ihotyyppisi – ja sille sopvat auringonsuojatuotteet!

Auringonsuojatuotteet lapsen iholle

Ominaisuudet

Erittäin herkkä iho

Suoja-aika

Hyvin vähäinen

Vaikutus

Palaa nopeasti, vaara saada pitkäaikaisia ihovaurioita

Tuotteet
Recommended products

Kids Skin Protection Cream 25
Extra Sun Protection 50
Sun Spray 25
All Day 20
All Day 30 (saatavana huhtikuussa 2011)
Clear Sun Spray 30 (saatavana huhtikuussa 2011)

Auringonssuojatuotteet ihotyypille I

Ominasuudet

Hyvin vaalea iho, usein pisamia, vaaleat tai punertavat hiukset, vihreät tai siniset silmät

Suoja-aika

5-10 minuuttia

Vaikutus

Palaa äärimmäisen herkästi, ei rusketu koskaan

Tuotteet

Extra Sun Protection 50
Sun Protection Face 30
Clear Sun Spray 30 (saatavana huhtikuussa 2011)
All Day 30 (saatavana huhtikuussa 2011)

Auringonssuojatuotteet ihotyypille II

Ominaisuudet

Vaalea iho jossa hiukan pisamia, vaaleahkot hiukset, vihreät tai siniset silmät

Suoja-aika

10-20 minuuttia

Vaikutus

Suuri taipumus palamiseen, ruskettuu hitaasti ja vain hyvin suojattuna

Tuotteet

Extra Sun Protection 50
Sun Protection Face 30
Sun Spray 25
All Day 20
Clear Sun Spray 30 (saatavana huhtikuussa 2011)
All Day 30 (saatavana huhtikuussa 2011)

Auringonssuojatuotteet ihotyypille III

Ominaisuudet

Normaali iho, ei pisamia tummanvaaleat tai ruskeat hiukset, harmaat tai ruskeat silmät

Suoja-aika

20-30 minuuttia

Vaikutus

Palaa harvoin, ruskettuu helposti

Tuotteet

Sun Protection Face 30
Sun Spray 25
All Day 20
Sonnengel 15
Clear Sun Spray 30 (saatavana huhtikuussa 2011)
All Day 30 (saatavana huhtikuussa 2011)

Auringonssuojatuotteet ihotyypille IV

Ominasuudet

Tumma iho, ruskeat tai mustat hiukset, ruskeat silmät

Suoja-aika

40 minuuttia

Vaikutus

Palaa tuskin koskaan, ruskettuu erittäin hyvin

Apteekit

Louis Widmer myyntipisteet: Etsi paikkakunnan mukaan.